Päiväretket
Päiväretkillä tarkoitetaan lyhyitä, yhden päivän maastoretkiä. Tukikohtana voi olla joko kiinteä leiripaikka maastossa, tai toisaalta oma koti. Päiväretkeilemälläkin voi nähdä paljon ja kokea luontoelämyksiä, varsinkin jos päiväretkien välillä kuitenkin leiriydytään maastossa.
Päiväretkiä voidaan myös yhdistellä osaksi erävaellusta. Joskus voi olla kohdallaan jättää valtaosa varusteista leiriin, ja tehdä päiväretkiä, tai pistoja, kevyemmällä repulla lähimaastoon. Varsinkin läheisten tuntureiden tai vuorten huiput on usein mukavampi käydä katsomassa ilman painavaa rinkkaa.
Päiväretket sellaisenaan ovat hyvä ja turvallinen tapa tutustua luonnossa liikkumiseen ja omiin varusteisiin - sekä tietenkin taitoihin. Kun päiväretket alkavat kaikkine osa-alueineen sujua omalla painollaan, voi seuraavaksi laajentaa reissua sisältämään maastoyöpymisen.
Erävaellukset
Erävaelluksilla tarkoitetaan useimmiten yli yhden yön yhtäjaksoisia maastoretkiä, joiden yhteydessä kaikki varusteet kannetaan selässä, ja liikkuminen tapahtuu omin jaloin. Tyypillisesti vaelluksia on kahdenlaisia: yksisuuntaisia vaelluksia paikasta A paikkaan B, ja toisaalta ympyrä- tai kehävaelluksia, joissa palataan lähtöpisteeseen, kun suunniteltu kehämainen reitti on kuljettu maastossa.
Erävaellusten pituudelle ei periaatteessa ole mitään rajoituksia. Käytännössä rajat tulevat vaeltajien kunnon, psyykeen, ja logistiikan kautta vastaan. Yli viikon kestävät reissut alkavat olla useimpien kohdalla fyysisesti haastavia, pienten kolhujen, vammojen ja esim. rakkojen kasautuessa, mutta toisaalta usein myös henkinen kantti alkaa olla vähissä tottumattomuuden, erikoisen ruokavalion, ja usein normaalia vähäisemmän levon takia.
Logistiikka, tai kyky suunnitella, hallinnoida ja kuljettaa tarvittavia varusteita, on usein ensisilmäykseltä aliarvostettu osa vaeltamista. Käytännössä kuitenkin kovakuntoisinkaan kaveri ei kauaa maastossa pärjää ilman sopivia kamppeita ja riittävää ravintoa.
Erävaellukseen voidaan yhdistellä myös päiväretkiä.
Vuoristovaellukset
Vuoristovaelluksilla tarkoitetaan tässä yhteydessä vaelluksia, jotka sijoittuvat ylävuoristoon, tyypillisesti vähintään puurajan yläpuolelle, useimmiten lumirajan yläpuolelle.
Vuoristovaeltaminen asettaa erityisiä vaatimuksia sekä taitojen, tietojen, fysiikan että varusteiden osalta. Korkeat paikat lisäävät jännitystä ja tuovat oman mausteensa sekä kokemuksiin että varisnkin näköaloihin, mutta myös riskeihin. Nämä riskit on syytä tiedostaa, ja niihin on osattava varautua. Siitä huolimatta tulisi myös tiedostaa, että riskejä voi käytännössä vain minimoida - niitä ei yleensä voi poistaa yhtälöstä kokonaan.
Vuoristovaelluksien kesto vaihtelee päiväretkestä useiden päivien, tai jopa viikkojen kestoisiin retkiin. Vuoristot tarjoavat haasteita niin vaihtelevat maaston, nousujen, laskujen ja jäätiköiden muodossa, kuin myös poikkeuksellisen vahvojen luonnonvoimien muodossa. Sääolosuhteet vaihtelevat vuoristossa voimakkaasti, ja usein ilman varoitusta.
Vuoristovaellusten reittien vaikeustasoissa käytetään usein IFAS:in asteikkoa, joka on alunperin ranskalainen. Vaikeustasot ovat (helpoimmasta alkaen): F, PD, AD, D, TD, ED1/2/3/4, ABO.
Retkikunnat
Retkikunnilla tarkoitetaan poikkeuksellisen pitkiä retkiä, yleensä kaukaiseen tai muuten eksoottiseen kohteeseen, sekä siihen liittyvää logistiikkaa, varustelua ja muita osa-alueita.
Retkikunnan perustaminen ja suunnittelu on hyvin aikaavievää, ja vaatii tarkkaa paneutumista yksityiskohtiin. Retkikunta on kuitenkin tarpeen jos halutaan saavuttaa hyvin kaukana olevia kohteita, tai jos retkeen liittyy muuten poikkeuksillisia haasteita.
Retkikunnista puhutaan usein Himalajan vuoristovaelluksien yhteydessä. Koska vuorella tarvittavia varusteita on paljon ja matka jo vuoren juurelle on pitkä, tarvitaan poikkeuksellisen paljon ruokaa ja muita kulutustarvikkeita, joten käytännössä tällöin tarvitaan myös kantajia.