Vappupatikka Evolla
Kiersimme Evon retkeilyaluetta vappuviikonloppuna 2009, ja tutustuimme meille uuteen retkeilymaastoon. Olimme liikkelle kolmen hengen voimin, ja mukana kulki myös yksi koira totutellen samalla kantamaan omaa reppuaan. Sää suosi meitä koko lyhyen retken ajan, ja reissu tarjosi loistavan hengähdystauon arjesta, sekä hyvän startin kesän puhteisiin.
Alueelle saapuminen
Porukkamme kokoontui Hämeenlinnan rautatieasemalla vappuaaton iltapäivänä, ja siirsimme Tampereelta saapuneiden kantamukset autoon. Ennen Evon alueelle suuntaamista yritimme löytää Hämeenlinnan keskustasta kaasupulloa trangiaan, mutta alan erikoisliikkeet olivat jo kerenneet sulkea ovensa, eikä muista liikkeistä löytynyt kuin vanhempaa, puhjaistavaa mallia olevia pulloja. Matkassa oli kuitenkin kaksi puolikasta pikkupulloa, joten arvelimme pärjäävämme.
Lähdimme ajelemaan Hämeenlinnasta Lahdentietä pitkin, ja jatkoimme koiliseen reilut 45 kilometriä, ennenkuin käännyimme pois isolta tieltä, kohti Evokeskuksen aluetta jonne olimme päättäneet jättää automme. Auto saatiin parkkiin kuuden hujakoilla, ja keli oli aika lailla täydellinen - lämmin, mutta ei kuuma, ja pieni tuulenvire kävi silloin tällöin kääntymässä.
Majavien mailla
Lähimme Evokeskuksesta kohti pohjoista, ja seurailimme varsin leveää luontopolkua joka kulki aivan tien vieressä. Liikennettä ei tosin ollut, joten tie ei juuri rauhaa häirinnyt. Näimmepä maastossa vanhan kuplavolkkarin raadonkin, joka oli jo miltei muuttunut tomuksi, ja oli oikeastaan omalla tavallaan rujon kauniskin. Ihmettelimme, miten romu on mahtanut päästä siihen kohtaan missä se oli, vaan ehkäpä metsikkö on ollut hyvinkin erilainen vuosia sitten.
Päästyämme Ylinen Rautjärven pohjoispäähän aloimme kaartaa kohti itää, ja suuntasimme Pitkänniemenkankaan yli kohti Saukonojaa. Ojalle päästyämme ihailimme patorakennelmia joita elukat olivat sinne kasanneet. Padon yli oli rakennettu kevyt silta pitkospuista ja apuköysistä, jota pitkin pääsimme ylitse ojasta, ja jatkoimme itään.
Pari kilometriä myöhemmin saavuimme Syrjänalusen laavulle, ja päätimme pystyttää sinne telttamme. Jätimme laavun vapaaksi muiden saapujien varalta, joka osoittautuikin hyväksi ideaksi sillä hetkeä myöhemmin laavulle saapui pariskunta joka alkoi viritellä tulia. Keittelimme illalliseksi meksikonpataa soijarouheella, ja siitä tuli oikeastaan kohtalaisen hyvääkin. Lihaksi soijarouhetta ei kyllä luule, mutta mikäli pääsee omien ennakkoluulojensa yli, vaikutti se olevan varsin kelpo ravintoa maasto-olosuhteita varten.
Istuimme pienen nuotion äärellä iltaa pari tuntia ja juttelimme niitä näitä kunnes pimeys alkoi hiipiä nurkkiin ja väsy silmiin, ja siirryimme yöpuulle. Koirakin vaikutti olevan varsin tyytyväinen päivän operaatioon, ja nukahti nopeasti teltan absidiin.
Harjujen harjalla
Heräsimme aamulla kohtalaisen hyvin nukkuneina, vaikka yön kylmyys vähän yllättikin. Keittelimme aamupuurot ja -kiisselit, sekä tietenkin kunnon pannukahvit. Syrjänalusen lampi pulppuaa lähteestä, joten vesi oli paitsi raikasti, myös hyvän makuista ja siitä tuli hyvät keitokset. Täytimme vesipullomme suoraan järvestä lähtiessämme jatkamaan aamiaisen jälkeen matkaa kohti pohjoista.
Päätimme tehdä pienen lenkin, ja kiersimme Harjupolun vastapäivään. Polku kiipesikin pian Syrjänalusenharjun päälle, ja meidät palkittiin näköalalla joka avautui harjun päältä. Korkeuserot yllättivät meidän hieman, emme olleet odottaneet ihan näin jyrkkiä mäkiä, tai näin suuria korkeuseroja. Yllätys oli kuitenkin positiivinen, sillä monipuolisessa maastossa käveleminen on aina monin verroin sykähdyttävämpää kuin piikkisuoran polun taivaltaminen kangasmetsässä.
Seurasimme Harjupolkua Hatjärvelle asti, jossa pidimme pienen tauon. Hautjärvestä laski pieni puro Karvalammille, jonka solinaa oli mukava kuunnella. Lehtipuut olivat vielä paljaita, jonka takia näkymä oli hieman kolkko lämpötilaan nähden. Arvelimme että varjossa oli ehkäpä +16 astetta.
Tauon jälkeen jatkoimme matkaamme kohti pohjoista, ja suuntasimme kulkumme läpi Peikkovuoren alueen. Alueella oli kaunista, tumman vihreää sammalta joka puolella, ja korkeuseroja ja mutkia mahtui polulle sen verran ettei kävelyä voinut tylsäksi haukkua. Tapasimmepa Vuoripeikonjärven kohdalla vastaantulijoitakin, joiden kanssa vaihdoimme muutamia sanoja kuormajuhdastamme - eli siis koirasta - ennenkuin toivotimme puolin ja toisin hyvät päivänjatkot. Koirallamme oli siis tosiaan koeluontoisesti kannossa käytännössä kaikki ruokatavaramme, varsin kohtuullinen painolasti. Koiraa tuo ei tuntunut haittaavan lainkaan!
Noin viiden kilometrin, ja pienien "onko tämä tie, polku vai ura?"-ihmettelyn jälkeen pääsimme Rahtijärven pohjoispuolelle, Ruukin rantaan. Päätimme pitää paikassa lounastauon ennenkuin kääntyisimme hieman takaisinpäin, kohti Valkea Mustajärveä ja yösijaa. Söimme kuivattuja hedelmiä ja keittelimme kahvit. Sen jälkeen oli edessä pieni pätkä polutonta, kun oikaisimme länteen kohti polkua joka yhdistää Valkea Mustajärven ja Sorsakolun. Polku löytyi sieltä mistä pitikin, ja käännyimme tavallaan paluumatkalle.
Valkea Mustajärvi löytyi ilman sen suurempia kommelluksia, ja löysimme myös puolikotamaisen laavun sen pohjoisrannalta, hyvin kauniista kohdasta. Koska tuollaisessa asumuksessa ei ollut tullut aiemmin yövyttyä, päätimme jättää teltan täksi yöksi pussiinsa. Koiran lisäksi myös allekirjoittanut päätti kokeilla uimavesiä, ja kylmäähän se vielä oli, mutta kylläpä piristi!
Illalliseksi oli taas pataruokaa ja soirarouhetta, sekä tietenkin kahvia. Illan viiletessä rakentelimme myös tulet laavulle, lämmittämään meitä auringon laskiessa. Kävipä meitä laavulla tervehtimässä myös ohikulkeva, hieman iäkkäämpi pariskunta. Vaihdoimme kuulumisia ja vetailimme kokemuksia vapunajan liikenteestä Evolla. Puolin ja toisin totesimme että aika lailla rauhassa saa alueella vappuna liikkua.
Ilta koitti hiljakseen, ja lämpötila laski. Yöpuulle painuimme hiilloksen lämmittäessä varpaita makuupussin kankaan läpi, ja ilokseni huomasin että koirakin oli ymmärtänyt makuualustan idean.
Vilponen aamu ja hyvä mieli
Heräilimme aamulla seitsemän ja yhdeksän välimailla, ja totesimme että yö oli ollut jälleen melko kylmä. Seitsemän aikaan järvellä oli vielä reilulti aamu-usvaa, joka hälveni vasta kahdeksaa kohti kuljettaessa. Alueella oli paljon vesilintuja jotka pitivät aamukonserttiaan.
Herättyämme keittelimme taas aamupalamme, ja nautiskelimme sen kaikessa kiireettömyydessä. Tiesimme, että matkaa autolle on vain nelisen kilometriä, joten emme hoppuilleet aamutoimien kanssa. Aamiaisen jälkeen pakkailimme hiljakseen tavaramme kasaan, ja päätin että koirakin saa kulkea viimeisen päivän ilman kantamuksia, koska ruoat oli jo syöty.
Lähdettyämme liikkeelle tulivat vastaan edellisen illan tutut, ja he kertoivat että karttaan merkittyä kotaa ei ollutkaan löytynyt paikaltaan, vaikka halkovarasto siellä kyllä oli ollut. Meidänkin kartassamme se oli kyllä merkittynä, mutta koska kartan painovuosi ei selvinnyt, emme osanneet arvioida miten pitkään kota ollut purettuna vai siirrettynä. Allekirjoittanut alkoi pohtia oliko kota siirretty sittenkin laavuksi merkitylle paikalle, jossa olimme yöpyneet, sillä laavun muoto oli hieman kotamainen. Tiedä sitten. Onneksi heilläkin oli ollut kuitenkin teltta matkassa, joten vahinkoa ei ollut päässyt tästä seuraamaan.
Päivä oli varsin kuuma. ja varsinkin hakkuualueiden kohdalla metsätiellä oli melko epämukava kulkea. Valkea Mustajärveltä aina Pitkänniemenkangakselle karttaan merkitty "polku" oli käytännössä tukkirekkojen hiekkatietä, jonka molemmilta laidoilta oli kaadettu ehkä puolenkymmenenmetrin syvyydeltä kaikki puut. Keskipäivän auringossa tästä syntyi melkoinen hellekuja, ja vaelluskengillä kova alusta ei ole kovin mukava kävellä. Matka oli kuitenkin melko lyhyt, ja parin kilometrin jälkeen pääsimme taas sukeltamaan enemmän metsämäiseen maisemaan, ennenkuin saavuimme takaisin Evokeskukselle ja autolle.
Kaiken kaikkiaan reissu oli oikein mukava. Maasto oli pääasiallisesta kaunista ja vaihtelevaa, ja korkeuserojakin oli oikein mukavasti. Muutamat hakkuualueet, sekä metsäteiden käyttö karttaan merkittyinä "polkuina" hieman sapetti, mutta ne olivat lopultakin aika pikkujuttuja. Sää oli puolellamme, ja saimme paljon hyvin kuvia. Kiitos, Häme, ei tämä tähän jää!
