Olimme kahden hengen voimin Lapissa kesäkuussa 2007 retkellä jonka ristimme kekseliäästi juhannusvaellukseksi. Molemmat meistä olivat olleet Saariselän alueella aiemminkin, joten ihan tuntemattomasta seudusta ei ollut kyse. Reissu tarjosi kaiken kaikkiaan juuri sitä mitä olimme halunneetkin, eli rauhaa ja rentoutumista, sekä pakoa arjen rutiineista.
Matka kohti pohjoista
Matkamme kohti Lappia ja juhannusvaellusta alkoi 18.6. iltakahdeksan aikoihin, kun viimeiset pakkaukset ja ruokaostokset oli tehty. Automatka taittui leppoisasti Jyväskylän läpi hieman ennen puoltayötä, siitä Oulun kautta Pohjoisrantaan.
Pohjoisrannassa kävimme katselemassa venesatamaan rakennettuja tuulivoimaloita, sekä Oolannin sodan muistomerkkiä. Siitä matkamme jatkui Kemin ja Rovaniemen kautta Sodankylään ja lopulta Saariselälle. Perillä olimme aamukymmenen aikoihin.
Sovimme auton pysäköinnistä Laanilan Savottakahvilan pitäjän kanssa, ja siirsimme kantamukset auton kontista selkäämme, ja suuntasimme itään. Ensimmäiset kilometrit taittuivat joutuisasti kaikkea muuta kuin erämaisella alustalla, soratie oli sikäli leveä että jotkin ruuhkasuomen isommatkin väylät sille kalpenevat. Maisemat sentään kaunistuivat askel askeleelta, joka oli enemmän kuin mitä pystyi sanomaan säästä. Ei mitään kovin erityistä, mutta pientä sadetta ja tuulenpoikasta.
Ensimmäinen yöpyminen - Taajoslaavu
Rumakuru tuli vastaan jo muutaman kilometrin jälkeen, ja jäimme päivätuvan portaille syömään lounasta. Lounastauon jälkeen matka jatkui, ja polutkin alkoivat kapenemaan pikkuhiljaa. Olimme ottaneet tavoitteeksemme Taajoslaavun, mutta yllätys ei ollut mieluinen kun ilmeni ettei laavu ollut valmis - katto puuttui, ja muutenkin koko paikka oli jonkinasteinen työmaa. Telttahan meillä oli mukana, joten majoituksen kannalta tämä ei ollut juttu eikä mikään, mutta puuhuoltokaan ei tietysti keskeneräiselle laavulle pelaa, joten hyvin väsynein silmin jatkoimme matkaa vielä kilometrin tai kaksi.
Löysimme lopulta jonkinlaisen leiripaikan, jossa oli mökki josta siitäkin puuttui katto, sekä särjetty nuotiopaikka. Koko tilanne oli jotenkin hämmentävä, mutta koska löysimme sentään pari halkoa heiteltynä pitkin näreitä, päätimme pystyttää leirin siihen. Olimme olleet hereillä puolentoista vuorokautta, ja kilometrejäkin oli takana jokunen, joten unta ei juuri tarvinnut houkutella.
Olimme sopineet että reissulla ei kelloa juuri vilkuilla, mutta katsoimme nukkumaanmentäessä ajan, se oli seitsemän illalla. Niinsanottu aamuherätys tulikin vasta kahden aikaan iltapäivällä! Lepo oli ilmeisen tarpeen, siis.
Toinen päivä - kohti Taimenlampea
Aamupalan jälkeen lähdimme seuraamaan Kulasjoen reunaa, ja kuljimme sitä viitisen kilometriä, kunnes siirryimme poluttomaan.
Suunnistimme kompassin varassa koivuryteikössä kohti kaakkoa muutamien tuntien ajan, ja lounastauko tuli vietettyä pienen suon laidalla hyttysten seurana. Lounaan jälkeen suunnistustaito teki tepposet, ja kävelimme hetken ympyrää. Onnistuimme kuitenkin lopulta välttämään Lankopään solaan joutumisen, ja kaarsimme sen huipun ja Kivinokan välistä Taimenlammelle, jonne oli kartan mukaan merkitty tulipaikka.
Perille päästyämme oli paikka juuri mitä olimme tulleet etsimään. Kuvankaunis tunturilampi, jota ympäröivät karut mutta kauniit maisemat, eikä mailla tahi halmeilla ristin sielua. Yksi Lapintiira sentään piti meille seuraa, ja katseli uteliaana toimiamme. Tällä kertaa puuhuolto oli hoitanut tehtävänsä juuri niinkuin pitää, ja koska sääkin oli parantunut päivän aikana huomattavasti, pääsimme kuivattelemaan kamoja ja nautiskelemaan ihan vaan olemisesta.
Kolmas päivä - Määränpäänä Rautulampi
Heräsimme hyvin nukutun yön jälkeen Taimenlammen rannalta, ja aamupalan jälkeen pakkasimme jälleen tavarat rinkkoihin, ja rinkat selkäämme. Lapintiira kaarteli yllämme, ehkäpä toivoen että jälkeemme olisi jäänyt jotain makupaloja.
Lähdimme seuraamaan välille miltei katoavaa poluntapaista kohti itää, kunnes tulimme Suomujoen rannalle, ja lähdimme seuramaan sitä vuorostaan kohti etelää. Maisemat olivat loistavia... koskia, pieniä kumpuja, ympärillä tunturit. Juuri niitä maisemia miksi Lappiin lähdetään. Merkkiäkään ihmisistä ei näkynyt missään.
Lounastaukoa vietimme Lankojärven tuvilla, joista toisesta puuttui myöskin katto. Vitsailimme jotakin paikallisesta asumistyylistä, mutta aurinko piti huolen siitä että tunnelma pysyi kevyenä. Lounaan jälkeen jatkoimme matkaamme kohti Rautulampea, ja töppöstä tuli siirrettyä toisen eteen parintoista kilometrin verran. Matkanteko oli välillä jyrkilläkin rantatöyräillä ajoittain hidasta, joten perille tultiin vasta yhdentoista aikaan illalla, ja Rautulammen montussa oli jo muitakin asukkaita.
Löysimme kuitenkin vapaan nuotiopaikan, ja teimme tulet. Telttaa pystytellessä iltapala porisi hiljakseen padassa, ja satunnaisia varusteita oli ripusteltu nuotion ympärille kuivimaan. Ilta meni jutustellessa ja jalkoja hoitaessa.
Neljäs päivä - Takaisin kohti Rumakurua
Heräsimme suurin piirtein samoihin aikoihin muiden alueella yöpyneiden kanssa, mutta emme pitäneet turhaa kiirettä aamutoimien kanssa. Kun alue oli tyhjentynyt, kävipä meistä toinen aamu-uinnillakin Rautulammen hyisen kylmässä vedessä - vastarannalla oli vielä ohut kerros jäätäkin. "Uiminen" lienee tosin melko antelias kuvaus toimenpiteestä, jossa kahlataan aluksi kymmeniä metrejä pääsemättä juuri nilkkoja syvempään veteen, ja jonka jälkeen heittäydytään räpiköimään niin että melkein peitytään vedestä, ennenkuin pinkaistaan takaisin kohti rantaa huulet sinisinä. Mutta ajatus on tärkein!
Lounasta päätimme viettää Luulammen opastustuvalla, jonne oli matkaa kymmenisen kilometriä. Matka taittui joutuisasti tunturien välissä, lukuunottamatta välillä oikuttelevia jalkapohjia. Maihinnousukengät osoittivat huonot puolensa kivikkoisessa maastossa, ja vaikka hiertymiä ei juuri tullut, olivat jalkapohjat silti kovilla.
Luulammen jälkeen jatkoimme matkaamme pohjoiseen kohti Rumakurua pitkin pitkospuita jotka risteilivät suon yli. Pääsimme perille illaksi, ja teimme iltapalaa, ja ryhdyimme viettämään juhannusaattoa. Teimme huvitulet, tuplaillalliset, ja juttelimme pitkälle yöhön. Vaikka alueella oli toinenkin seurue, metelistä vastasi kuitenkin Lapin luonto - kaksi käkeä ja satakieli sadan metrin säteellä teltasta aiheuttaa nimittäin kohtalaiset kakofonian tuohon aikaan kesästä!
Viimeinen aamu
Viidententenä päivänä heräilimme joskus aamupäivällä, ja siirryimme viimeiset kilometrimme takaisin Laanilaan. Huuhtelimme Savottakahvilassa reissun pölyt kurkusta hyvin ansaituilla oluilla, ja nautimme lounaan ennekuin siirryimme varustehuollon ja auton pakkauksen pariin. Iltapäivästä auton keula kääntyi kohti etelää, saunaa, sekä ystävän hääjuhlia. Reissu ei ollut ajallisesti kummoinen, eikä matkan pituudenkaan kannalta erityinen, mutta se tuli tarpeeseen ja palveli tarkoitustaan loistavasti.
Sää oli joitakin lyhyitä sadekuuroja lukuunottamatta aurinkoinen ensimmäisen päivän jälkeen, ja tuultakaan ei ollut iltaisin kuin nimeksi. Lämpimin päivä taisi olla jossa +23°C nurkilla, ja kylminkin reilusti yli kympin.